Viidestoista Karaoken MM-finaali järjestetään Helsingissä 14.-18. marraskuuta 2017, ja paikalle odotetaan huikeita laulajia lukuisista maista ympäri maapallon.

Ensimmäistä kertaa mukana on myös KWC Junior, eli lasten- ja nuortensarjat.

KWC Junior kilpaillaan Kulttuuriareena Gloriassa tiistaina 14.11.2017, ja samana iltana kruunataan historian ensimmäinen lasten ja ensimmäinen nuorten karaoken maailmanmestari.

KWC Junior on jaettu kahteen ikäryhmään: KWC Kids (alle 13-vuotiaat) ja KWC Teens (yli 12-vuotiaat). Kisavuonna 12 vuotta täyttävä saa itse valita, haluaako kilpailla lasten vai nuorten sarjassa. Nuorten sarjaan saa osallistua myös 18 vuotta täyttänyt, mikäli syntymäpäivä on vasta viimeisen aikuisten sarjan alkukarsinnan jälkeen.

KWC Junioriin saa osallistua yksin tai duettona eikä kilpailussa ole jakoa tyttöjen ja poikien sarjaan.

Esiraati on lähettänyt kutsut KWC Junior -kilpailuun kulttuuriareena Gloriaan. Kilpailu käydään  klo 14-18 välillä.

Sekä lasten että nuorten sarjan kolme parasta saavat palkinnot, muita sijoituksia ei julkisteta ja jokainen kilpailija saa muiston osallistumisestaan.

Tuomaristossa ovat musiikinopettaja Anu Tikka-Blomqvist, laulaja ja laulunopettaja Anna Vihonen sekä artisti Lauri Yrjölä. 

KWC Junior järjestetään yhteistyössä nuoriso- ja vapaa-ajan toimialan ja Kulttuuriareena Glorian kanssa.

Kilpailuun ilmoittauduttiin videonäytteillä, ja esiraati kutsui kilpailemaan 10 laulajaa molempiin sarjoihin.

Tervetuloa kannustamaan! Kilpailun ohessa on muutakin ohjelmaa lapsille, mm. disko ja yleisökaraoke.

Vapaa pääsy.

Harjoittele kilpailukappale kotonasi! Kilpailun sponsori Muvika tarjoaa ilmaiseksi 30 päivää käyttöoikeutta Muvika Online Karaoke -palveluun, jossa voit laulaa ja harjoitella tuhansia karaokekappaleita.

Suuntaa selaimesi osoitteeseen www.muvika.com ja aloita ilmainen kuukausi.